keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Rambo


Kukas se tämä pieni mies on? Hän on meidän uusi laumanjäsen, 7vk ikäinen pohjanpystykorva uros Rambo. Kyseessä tosiaan perheemme ensimmäinen pohjanpystykorva. Joku saattaa kauhistella miksi meille tuli jo toinen pentu vaikka Ledi on vasta 8kk, mutta isäni oli haaveillut jo kauan aikaa kyseisestä rodusta ja nimenomaan vielä Rambon emältä Piikalta. Kun Piika astutettiin, isä varasi heti siitä pennun. Meille piti tulla narttu, mutta pentueeseen syntyi kaksi urosta joista toinen, se rohkeampi ja luonteeltaan vahvempi pentu muutti meille. Rambosta tulee Ronjan seuraaja lintumetsälle, meidän mummo vanhenee ja jää pian ansaitulle eläkkeelle kyseisistä hommista, joten haluttiin pentu kasvamaan siihen vierelle.


Luonteeltaan Rambo on todella rohkea kuten jo sanoin, sekä hyvin avoin, sosiaalinen ja itsepäinen. Poika on myös yllättän äkäinen ja topakka tuon ikäiseksi. Luonnetta siis löytyy joten pikku miehestä tulee oiva lintukoira. Pentu saapui meille siis 1.1.2017 eli on asunut meillä nyt 3 kokonaista päivää. Asettui heti hyvin taloksi ja tepsuttaa meidän isojen perässä niin kuin olisi jo kauankin meillä asunut.
Ledikin on ihmeissään miten joku voi olla ilkeämpi kuin hän itse. Koko lauma on ottanut hyvin uuden tulokkaan vastaan, niin kuin aina jokaisen uuden pennun.




Voin kyllä sanoa että Rambo tulee saamaan turpaansa vielä joltain, meinaan poika ei ole kellekkään meidänkään koirista alistunut eikä kenenkään uuden koiran luokse ole vielä mennyt nöyrästi. Joka paikkaan vaan häntä pystyssä ja pöhisten. Ei pelkää ketään eikä mitään, ja jätkä on 7 viikkoinen.
Kukaan meidän koirista ei välitä tuollaisestä isottelijasta mitään, mutta saa nähä kenen koira antaa noottia tuolle pohjalaiselle ensimmäisenä.

Ihmisiä kohtaan oikein avoin, kiltti ja ihana. Blogissa tulee varmasti esiintymään tulevaisuudessa, ainakin kuvia saatte pikku herrasta paljon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti