Pentu...?

Kyllä, se on totta nyt. Monet itkut on itketty, tavaroita heitelty, öitä valvottu, meinattu lähteä kävelemään kotoa. Tämä kaikki koska pentu on ollut ainoa asia mitä olen vuoden päivät jo halunnut, eikä vanhemmat suostuneet millään ajatukseenkaan siitä että meille tulisi seitsemäs koira. Saattaa kuulostaa lapselliselta että olen ollut jo lähtemässä kotoa kun on ärsyttänyt ja suututtanut yksinkertaisesti niin paljon. Tuli sellainen olo ettei isä ja äiti luottaisi tarpeeksi muhun, monta kertaa kävi mielessä etteivät halua luottaakaan. Näemmä kaikki on ollut ylireagointia ja turhaa, mutta se että tuttavapiiriin ilmaantuu kokoajan jollekkin pentu ja vaikka kuin toivot tätä itse, vastaus on aina ei. Se ein kuuleminen joka ikisellä kerralla luo niin jäätävän epätoivon ettei tee mieli kuin raivota ja huutaa. Olo on niin epäreilu. Kirjoitin tuossa kohta kaksi kuukautta sitten pitkän kirjeen pentuhaavettani koskien vanhemmilleni. Kerroin siinä omia mielipiteitäni asioista, kerroin peloista joista kärsin vielä vähän aikaa sitten ja siitä kuin pentu oikeasti toisi valoa sekä iloa mun päiviin. Oikeastaan selitin kaiken mahdollisen tiivistettynä yhteen kaksi puoleiseen A4:seen.

Näköjään tämä kaikki on tuottanut tulosta. Jokin aika sitten äitini alkoi vinkkailemaan mm. siitä että oli laittanut joillekkin kasvattajillekkin jo viestiä. Yksi ilta isä kysyi miulta että mietinkö pentua vielä, sanoin siihen että lähes kokoajan. Yht´äkkiä kuulen sanat "No kyllä me voidaan sulle se pentu hommata", herramujee sitä tunnetta silloin. En voi ehkä sanoin edes kuvailla silloisia fiiliksiä. Hymy nousee naamalle vieläkin sitä hetkeä ajatellessa.
Seuraavana päivänä katseltiinkin äidin kanssa jo pentueita ja laiteltiin eri kasvattajille viestiä!

Voisihan sitä rodustakin hieman kertoa. Alusta lähtien olen ollut varma että se on jokin paimenkoirarotu, koska pk-rotuista koiraa tässä on haaveiltu. Mutta holskusta, belgistä ja sakemannista belganpaimenkoira kuulostaa omaan käteen ja meidän laumaan sopivimmalta. Muunoksina tästä rodusta olen tykästynyt tervuihin ja maleihin. Sekä mali että tervukasvattajille on soiteltu ja vaihdettu sähköpostia. Ja onnellisena tulevana belginpirulaisen omistajana voin ilomielin kertoa että miulle on varattu pentu. Pentu haetaan kotiin viikolla 25 heti ripariviikkoni jälkeen. Ja tämän parempia ja ihanempia kasvattajia en osannut edes odottaakkaan kun pentueita katseltiin, penneli tulee Janica ja Anitta Nurmiselta Tuusulasta. Heillä ei siis ole kennelnimeä.
Tähän pesueeseen syntyi kaksi pentua, tervutyttö ja tervupoika. Narttua ollaan alunperin katseltu, ja alkuun näyttikin aika epätodennäköiseltä että saataisiin pentu tästä yhdistelmästä, koska ennen koko pentueen syntymää varauslistalla oli ennen meitä jo kolme ihmistä jotka olivat alustavasti varanneet grontut. Meidän onneksi heistä kukaan ei kuitenkaan halunneet tervua grontun sijasta niin varattiin sitten heti meille tämä veljeensä verrattuna oikein tumma tyttönen.

(c)Janica Nurminen

Isä tässä pentueessa on hieno tervueren uros Off Line´s First One aka Rosso ja emä ihana groenendael narttu Beatrice aka Bea. Olen aivan varma että tämä pentu on juuri sitä mitä toivon; avoin, sosiaalinen, aktiivinen ja monipuolinen harrastuskaveri lajiin kuin lajiin. Vanhemmat ovat nimittäin luonteeltaan ja harrastusominaisuuksiltaan juuri sitä mitä haluan oman belgini olevan, eli täyspäisiä sekä helppoja koiria arjessa, mutta vietikkäitä ja hyviä harrastuskoiria.

Rosso BH-koe *klick*
Bea luonnetesti *klick*
Bea tottis *klick*

En ehkä jaksa odottaa enään että haetaan tyttö kotiin, viikot tuntuvat menevän liian hitaasti kun on joku mitä odottaa... Nyt vaan pitää ottaa loppukiri koulun suhteen ja nostaa numeroita että on hyvä kasin lopputoikkari kädessä kun kesäloma alkaa! Sitten alkaa se ihana pentuarki jota olen odottanut enemmän kuin mitään muuta, pian, ihan pian ajetaan kotiin sylissäni pieni tervuerentyttö. Ihan mun oma<3

(c)Janica Nurminen

(c)Janica Nurminen

Aksareenejä ja laavuilua

Meillä lähti taas tiistaina pyöriin viikottaiset aksareenit. Tarkoitus Sirun kanssa pääsääntöisesti käydä mutta Ilonan hyppytyyliä voisi tiestysti treenata joskus näissä reeneissä myös. Mutta tehtiin siis mini radanpätkää jossa oli alkuun hyppy-hyppy-putki-hyppy. Kohta otettiin valssit mukaan sekä harjoiteltiin tiukkoja käännöksiä. Sitten keppejä ohjureiden kanssa, eka kerta hyvin, toka kerta kun otettiin putki alkuun mukaan niin ei malttanut keskittyä loppuun asti ja fuskasi välillä ohjureiden ali taikka yli. Pienen jynssäämisen jälkeen kuitenkin onnistuttiin ja jätettiin siltä kertaa kepit sikseen. Vähä aikaa siinä otettiin huilia ja kohta oltiin tekemässä täysillä kahden esteen välillä kasia. Kasin jälkeen otettiin mukaan loppuun putki ja hyppy. Tätä tehtiin pari kertaa ja huomaamatta eka treenikerta oli jo kulunut. Mukava maku jäi suuhun tästä meitin ryhmästä ja porukasta, joka muuttui viime vuodesta ihan täysin. Ekat epikset ovatkin merkattuna kalenteriin, ensi maanantaina siis vähän pöljäilemään Rusiaisen kanssa kisoihin!

Mutta aksasta eilispäivään. Eilen aamulla kahdentoista aikoihin kyyti pyyhälsi pihaan, lähdettiin siis Veeran, Havun, Taigan, Ilonan ja Sirun kanssa treenaamaan agia sekä irtolenkkeilemään. Aluksi mentiin kentälle ja treenailtiin siis itsenäisesti koska kaksi meidän nelikon koirista on ilmottu ensi viikon epiksiin. Veera teki ensin Taigan kanssa pientä radanpätkää ja otti hiukan keppejä, tehtiin sama Sirun kanssa. Otettiin kepit ilman ohjureita ihan vain kokeillakseni miten menee, siis mitä koira vetää kuin vanhatekijä koko keppirivistön aivan puhtaasti! En sitten tiiä mitä paineita Siru ottaa ohjureista mutta paremmin se tekee ilman. Eli perhosen kanssa treenit onnistui oikein hienosti kaikilta osin.

Ilonan kanssa koitettiin ensimmäiseksi hyppyjä minikorkeuksilla kun eka kerta oli tälle vuotta, mutta se juoksi vaan esteiden yli joten nostin medikorkeuteen niin johan alkoi hypätä kunnolla. Otettiin vaan ihan pientä pätkää joihin kuulu hyppyjä ja putkia. Pari kertaa harjoiteltiin myös kontaktiesteitä. Veera teki Havusen kanssa myös ihan pientä perusrataa.

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

(c)Veera Soukka

Agiliitojen jälkeen lähdettiin käymään siwasta hakemasta jätskit, sitten käveltiin mettäpolkuja pitkin Veeran papalle huilaamaan ja täyttämään vesipullot. Kohta taas mentiin, tällä kertaa suuntana Tarpion laavu. Reitti oli oikein mukava ja helppokulkuinen, eikä edes onneksi pitkä. Me omistajat oltiin jo niin väsyneitä ja kitistiin keskenään kun koirat juosta rallatti omiaan. Päästiin perille ja alettiin sytyttämään samantien nuotiota, laavu oli onneksi aika uusi ja siellä oli hyväkuntoiset välineet tuuskata tämmösten ehkä ei niin kokeneidenkin eräjormien. Huomautan vielä että se taisi olla molempien meidän eka kerta kun nuotiota tehdään, alku näytti aika epätoivoiselta mutta kyllä se siitä sitten syttyi ja saatiin makkarat ja vaahtokarkit paistettua. Siinä sitten istuskeltiin ja paistateltiin ihanaa lämmintä kevätiltaa karkkia syöden. Koirat yllätys yllätys kerjäsivät mukavasti koko syönnin ajan. Vedettiin siinä sitten koko nelikolle viestireeni kun oli niin hyvä maastokin niihin hommiin, palkkana tietenkin ylijääneet makkarat!

 Huippu retki kokonaisuudessaan! Maailman parasta retkiseuraa saa taas jälleen kerran kiittää yhdestä ihanasta reissuista ja päivästä!<3