Pentu...?

Kyllä, se on totta nyt. Monet itkut on itketty, tavaroita heitelty, öitä valvottu, meinattu lähteä kävelemään kotoa. Tämä kaikki koska pentu on ollut ainoa asia mitä olen vuoden päivät jo halunnut, eikä vanhemmat suostuneet millään ajatukseenkaan siitä että meille tulisi seitsemäs koira. Saattaa kuulostaa lapselliselta että olen ollut jo lähtemässä kotoa kun on ärsyttänyt ja suututtanut yksinkertaisesti niin paljon. Tuli sellainen olo ettei isä ja äiti luottaisi tarpeeksi muhun, monta kertaa kävi mielessä etteivät halua luottaakaan. Näemmä kaikki on ollut ylireagointia ja turhaa, mutta se että tuttavapiiriin ilmaantuu kokoajan jollekkin pentu ja vaikka kuin toivot tätä itse, vastaus on aina ei. Se ein kuuleminen joka ikisellä kerralla luo niin jäätävän epätoivon ettei tee mieli kuin raivota ja huutaa. Olo on niin epäreilu. Kirjoitin tuossa kohta kaksi kuukautta sitten pitkän kirjeen pentuhaavettani koskien vanhemmilleni. Kerroin siinä omia mielipiteitäni asioista, kerroin peloista joista kärsin vielä vähän aikaa sitten ja siitä kuin pentu oikeasti toisi valoa sekä iloa mun päiviin. Oikeastaan selitin kaiken mahdollisen tiivistettynä yhteen kaksi puoleiseen A4:seen.

Näköjään tämä kaikki on tuottanut tulosta. Jokin aika sitten äitini alkoi vinkkailemaan mm. siitä että oli laittanut joillekkin kasvattajillekkin jo viestiä. Yksi ilta isä kysyi miulta että mietinkö pentua vielä, sanoin siihen että lähes kokoajan. Yht´äkkiä kuulen sanat "No kyllä me voidaan sulle se pentu hommata", herramujee sitä tunnetta silloin. En voi ehkä sanoin edes kuvailla silloisia fiiliksiä. Hymy nousee naamalle vieläkin sitä hetkeä ajatellessa.
Seuraavana päivänä katseltiinkin äidin kanssa jo pentueita ja laiteltiin eri kasvattajille viestiä!

Voisihan sitä rodustakin hieman kertoa. Alusta lähtien olen ollut varma että se on jokin paimenkoirarotu, koska pk-rotuista koiraa tässä on haaveiltu. Mutta holskusta, belgistä ja sakemannista belganpaimenkoira kuulostaa omaan käteen ja meidän laumaan sopivimmalta. Muunoksina tästä rodusta olen tykästynyt tervuihin ja maleihin. Sekä mali että tervukasvattajille on soiteltu ja vaihdettu sähköpostia. Ja onnellisena tulevana belginpirulaisen omistajana voin ilomielin kertoa että miulle on varattu pentu. Pentu haetaan kotiin viikolla 25 heti ripariviikkoni jälkeen. Ja tämän parempia ja ihanempia kasvattajia en osannut edes odottaakkaan kun pentueita katseltiin, penneli tulee Janica ja Anitta Nurmiselta Tuusulasta. Heillä ei siis ole kennelnimeä.
Tähän pesueeseen syntyi kaksi pentua, tervutyttö ja tervupoika. Narttua ollaan alunperin katseltu, ja alkuun näyttikin aika epätodennäköiseltä että saataisiin pentu tästä yhdistelmästä, koska ennen koko pentueen syntymää varauslistalla oli ennen meitä jo kolme ihmistä jotka olivat alustavasti varanneet grontut. Meidän onneksi heistä kukaan ei kuitenkaan halunneet tervua grontun sijasta niin varattiin sitten heti meille tämä veljeensä verrattuna oikein tumma tyttönen.

(c)Janica Nurminen

Isä tässä pentueessa on hieno tervueren uros Off Line´s First One aka Rosso ja emä ihana groenendael narttu Beatrice aka Bea. Olen aivan varma että tämä pentu on juuri sitä mitä toivon; avoin, sosiaalinen, aktiivinen ja monipuolinen harrastuskaveri lajiin kuin lajiin. Vanhemmat ovat nimittäin luonteeltaan ja harrastusominaisuuksiltaan juuri sitä mitä haluan oman belgini olevan, eli täyspäisiä sekä helppoja koiria arjessa, mutta vietikkäitä ja hyviä harrastuskoiria.

Rosso BH-koe *klick*
Bea luonnetesti *klick*
Bea tottis *klick*

En ehkä jaksa odottaa enään että haetaan tyttö kotiin, viikot tuntuvat menevän liian hitaasti kun on joku mitä odottaa... Nyt vaan pitää ottaa loppukiri koulun suhteen ja nostaa numeroita että on hyvä kasin lopputoikkari kädessä kun kesäloma alkaa! Sitten alkaa se ihana pentuarki jota olen odottanut enemmän kuin mitään muuta, pian, ihan pian ajetaan kotiin sylissäni pieni tervuerentyttö. Ihan mun oma<3

(c)Janica Nurminen

(c)Janica Nurminen